Projektit |
Nu-Va -projekti
Nuoret-vanhat -projekti (Nu-Va) on alkanut helmikuussa 2010. Projektin tässä vaiheessa haastatellaan pitkäaikaistyöttömiä, joilla on kokemusta rakennustöistä. Heille haastatellaan nuoria työttömiä apulaisiksi (kisälleiksi). Ytyä hoitaa projektiin liittyvät koulutukset (esimerkiksi työntekijöiden kouluttaminen).
Seuraava vaihe (helmi-maaliskuu 2010) on, että pitkäaikaistyöttömät ja nuoret ryhtyvät yhdessä peruskorjaamaan ns. Ytyä 2:sta nuorille ja vanhuksille päiväkeskukseksi. Rakennusvaihe päättyy lokakuussa 2010.
Työllistetyn työmatka yrityksiin -hanke
Hankkeen perimmäisenä tavoitteena on pitkäaikaistyöttömien työllistyminen avoimille työmarkkinoille tai koulutukseen ja sitä kautta kykyjensä uudelleen löytyminen ja näin ollen poispääsy työttömyystilastoista. Hanke on uudenlainen palvelu työnhakijoille.
Yrityksille hanke tarjoaa:
--------------------------
Yrityksiä helpotetaan työttömän palkkaamisessa antamalla heille mahdollisuus saada tutustua työntekijään työllistämisjakson ajan. Ilman, että yritykselle syntyy kustannuksia tai he joutuvat hoitamaan vaikeita ja raskaita hakemuksia.
Ytyä ry toimii työnantajan roolissa koko työllistymisjakson ajan, hoitamalla kaikki anomukset ja hakemukset. Ytyä ry huolehtii myös työntekijän palkanmaksut työllistymisjakson ajan.
Työnhakijalle hanke tarjoaa:
----------------------------
Hankkeeseen osallistuvat työllistyvät aluksi määräaikaisesti Ytyä:lle. Ytyän määräaikaisen työllistymisjakson aikana etsitään työntekijälle seuraava työpaikka. Mahdollistetaan myös siirtyminen kesken työllistymisjakson yrityksen työntekijäksi ja sitä kautta löydetään työnantaja, joka työllistää työllistymisajanjakson jälkeenkin.
Työllistymisjakson aikana paneudutaan myös koulutukseen. Jokaiselle tehdään oma koulutussuunnitelma, mutta myös koulutuksia käydään läpi ryhmäkoulutuksina. Koulutuksissa suoritetaan myös kaikki nykyisin tarvittavat lakisääteiset todistukset, kuten esim. hygieniapassi ja työturvallisuuspassi.
Hankkeeseen osallistunut työllistyy avoimille sektoreille, mahdollisesti jo työllistymisjakson loppuajaksi. Työllistymisjakso kestää noin 3-15 kk.
Yhteistyötä tässä projektissa Ytyän kanssa tekevät Oulun ELY-keskus (ent. TE-keskus) ja työvoimatoimisto.
Tarkempia tietoja hankkeesta antavat:
Monika Bulldra tai toimiston väki!
p.040-7733 235 tai p.08-540 9254.
NU-VA projektin vaiheiden ajankohtais tiedote palsta
Projektiin on nyt palkattu jo 5 pitkäaikaistyötöntä, ja lisää haastatellaan koko ajan. Projektipäällikkö ottaa vastaan haastateltavia. Pojat ovat työmaalla olleet erittäin ahkeria ja saaneet jo purkutyöt ihan kivasti alulle. Nyt sitten odotellaan, että suunnitteluryhmä kokoontuu ja antaa lisä ohjeita. Hanke etenee ihan tavotteiden mukaisesti. Nyt odottelemme vaan nuoria työharjoittelijoita, haastatteluun. Kannattaa ottaa yhteyttä Projektipäällikkö Sami Heikkiseen, silloin kun tuntuu että haluaisit oppia talon entisöinnistä ja peruskorjauksesta. ( maaliskuun alkupuoli 2010 )
Nu-Va Hanke vk:t 12-13 ( 22.3-1.4.2010 )
Nu-Va talossa tohina käy kun työmiehet siellä ahertaneet kovasti purkutöiden parissa
Lattioita on purettu joka huoneesta, seinien ja kattojen pintamateriaalia on poistettu,
työmiehet on myös ahertaneet lumitöiden kimpussa Ytyän toimitalojen pihamailla, kovat lumisateet toivat lunta runsain mitoin maaliskuun loppupäivinä, lisäksi työohjelmiin on kuulunut siivousta, lautojen puhdistamis töitä, sekä sirkkelipöydän tekoa ja työpisteiden kuntoon laittamista, joten työt etenee ja kunhan lumet alkaa sulamaan kunnolla niin työmiehet pääsee myös ulkoa käsin paremmin Nu-Va talon korjaukseen. Kevään ja kesän mittaan myös piha-alueilla tulee olemaan paljon hommia ja monenmoista puuhaa, jos kiinnostaa esim: Vapaaehtois työ tai työharjoittelu mahdollisuus niin ei muuta kuin yhteys Ytyälle tai projektipäällikkö Sami Heikkiseen p. 0440-332 554.
Nu-Va hanke vk 14: 6-9.4.2010
Projekti etenee, Pääsiäisvapaiden jälkeen työmiehet joita jo 7 ahertajaa,
aloitti ahkeroinnin erilaisten työkohteiden kimpussa
oli vesijohto putkien poistoa, lattian purkua, eteisen purkua, sisäkaton purkua,
ulko-oven siirtoa ja asennusta sekä rautaromun kantamista, maa-aineksen poistoa, lattiaeristeiden lapiointia säkkeihin. Kevät eteni joutuisasti, lumimassat suli
kohisten, joten pihatyöt ja pihan laitto alkaa sitten myöhemmin keväällä.
Kesäkin jo kolkuttelee kohta oville, vapaa-ehtoisiakin tarvitaan mukaan, Pihahommiin.. yhteyttä vaan Ytyän Toimistoon ja Monika Bulldraan..
Nu-Va hanke vk 15 12-16.4.2010
Nu-Va talossa työt etenee purkutöiden osalta rivakasti, taas monen moista työtä
Ulkokuistin purkamista, lattia hirsien purkamista, yläkerran laudoituksen purkua,
ikkunavillojen poistoa, mineraalivillojen poistoa, lattian purkua, lattianmaanpoistoa,
kattotyön valmistelua, eteisen purkua, polttopuitakin tehtiin Ytyn päärakennuksen
tarpeisiin tulevaa talvea vasten, Nu-Va:sta oli yksi työmies apuna puusouvissa
muutamana päivänä, polttopuuta tulee Nu-Va rakennuksen purkutöistä mukavasti
Ytyän tilojen lämmitykseen.
Nu-Va hanke vk 16 19-23.4.2010
Nu-Va talossa työt etenee joutuisasti purkutöiden osalta.
Talossa on taas hääräilty jos minkämoisen työkohteen kimpussa.. työntekijämäärä
on kasvanut siitä kun hanke aloitettiin, nyt tällä hetkellä 7 pitkäaikaistyötöntä ja yksi harjoittelija, viikon aikana tapahtui mm: seuraavaa:
kattosiltojen tekoa, suunnittelua, kellarin purkua, maalipintojen rappausta,
alapohjansiivousta, piikkausta, jne.. ja tietenkin perussiivousta jota
rakennuskohteissa on aina aikalailla...
Nu-Va talon remontti etenee: toukokuu-kesäkuun alkupuoli 2010
toukokuussa talossa tehty monenlaista sekä kesäkuun alussa
Talon kattoa korjattu, laitettu uusi huopa, piippu purettu ja muurattu uudelleen,
Taloa maalattu ulkoa jo hyvän matkaa, lattioiden sekä putkistojen asennus alkanut.
Nu-Vassa tapahtunut monenlaista kesäkuun-heinäkuun aikana
Talon yläkerran huoneita on kunnostettu ja seiniä laitettu sekä tapetointia tehty jo, yläkerrassa huoneet alkaa olla hyvällä mallilla.
Alakerrassa myös on työt edistyneet, villoja puhallettu lattiaan, lattian asennus meneillään
putkityöt on myös jatkuneet.
Pihalla onkin sitten ollut myllerrystä, Suurin ja haastavin kohde ollut ainakin tähän mennessä
Jätesäiliön upottaminen maahan ja sen paikalleen saaminen, homma teetti todella töitä
kun vesi alkoi montun pohjalle nousta ja jätesäiliö kellui, paljon piti tehdä töitä ja ankkuroida
kunnolla se kiinni, yhden kerran onnistuttiin, mutta ei ihan, pönttö kellahti kyljelleen..
vettä pumpattiin montusta pois ja tehtiin lisä ankkurointia, ponnistelut tuotti tulosta ja pönttö pysyi paikoillaan ja maata päästiin laittamaan monttuun kovalla kiireellä...
Pihalla alkoi kaivinkoneella olemaan töitä muitakin eli montun kaivuun lisäksi
kaivettiin putkille uria pihaan sekä Kuistirakennuksen perustus kaivettiin myös
kaikki nämä tehtiin 12-16.7 eli viikolla 28, kaivinkone teki myös parkkipaikka aluetta.
Kattoa on myös villoitettu ja laudoitettu, sekä seiniä levytetty, alapohjan kasausta, maan-poistoa, soran kantoa, siivous töitä.. Töissä paiskii 7 työmiestä lisäksi Harjoittelijoita on saatu mukavasti 5 henkeä, Mutta se on edelleen liian vähän mitä Projektin tiimoilta oisi pitänyt olla
ja Ytyällä olisi valmius ottaa sen 10-18 harjoittelijaa projektin ensimmäisen vaiheen aikana, mutta kaupungin organisaation ym muiden heidän järjestelyjensä takia, emme ole saaneet työharjoittelijoita kisälli-mestari periaatteeseen perustuen läheskään sen mukaisesti mitä olisimme halunneet?
Nu-Va Hanke Elokuussa 2010
Kesäkuukausista viimeinen eli elokuu on päättynyt ja siirrymme syksy aikaan syyskuun myötä, kesä taas mennä vilahti aika nopeeta ja Nu-Va-talossa on töitä paiskittu koko kesä. Elokuun aikana on päästy Kuistin, eli uudisosan rakentamiseen ja kuistin rakentaminen jatkuu syyskuun aikana, säät ovat vielä suosineet rakennustyömaata, jatkuvilta sateilta on vältytty. Sisällä talossa on kovasti myös töitä tehty, yläkerrassa on tapetoinnit seiniin tehty, alakerrassa lattiat laitettu huoneisiin, sekä seinien levyttäminen ja laittaminen, myös maalaaminen ja monenmoista muuta työtä on ollut.
Viemäriputkia on asennettu, pihalla on tehty erinäisiin työvaiheisiin liittyen kaivuu ja maantäyttö töitä jne...eli hanke etenee..
Uusia Kuvia laitamme VALOKUVIA Palsta osioon, voitte katsella sieltä remontti kuvia ja muitakin kuvia YTYÄN tapahtumista.
projektikuvaus
Ruokalista
maanantai 6.9.2010:
Jauheliha-makaronikeitto
maanantai 6.9.2010:
Jauheliha-makaronikeitto
>Lue pitkän ajan ruokalista
Tapahtumia
00.00.0000 :
Ruokakassien jako
>Lue lisää tapahtumasta
00.00.0000 :
>Lue lisää tapahtumasta
00.00.0000 :
Edunvalvonta Tapaamiset
>Lue lisää tapahtumasta
15.09.2010 :
NÄYTELMÄKERHO
>Lue lisää tapahtumasta
30.09.2010 :
Työttömien VirkistysPäivä
>Lue lisää tapahtumasta
Uutispalsta
Leivän ja elintarvikkeiden jako
>Lue lisää uutisesta
Uima- ja kuntosaliliput
>Lue lisää uutisesta
MITÄ LAHJOITUSRUOKAKASSI SISÄLTÄÄ
>Lue lisää uutisesta
Aamupalaa tarjolla euron hintaan ma-pe
>Lue lisää uutisesta
HoxHox! Vapaaehtois Töitä!
>Lue lisää uutisesta
** Töitä Tarjolla: Kokin paikka Avoinna **
>Lue lisää uutisesta
Nu-Vassa ( YTY2 ) tapahtuu...
>Lue lisää uutisesta
Oisitko Kiinnostunut Sauvakävelystä yms urheilumuodosta
>Lue lisää uutisesta
Uusia Kuvia...
>Lue lisää uutisesta
Ytyä Ry on nyt myös Facebookissa... Liity vauhtiin mukaan ja Seuraa sivuja...
>Lue lisää uutisesta
Tule Näytelmäkerhoon
>Lue lisää uutisesta
Asiakas Tietokone/Nettiyhteys käytössä...
>Lue lisää uutisesta
Äänestys
Ytyälle sekä myös NU-VA taloon haluaisitko...